Le Point on ranskalainen viikoittain ilmestyvä politiikka- ja uutislehti, jota julkaistaan Pariisissa, Ranskassa. Lehden levikki oli parhaimmillaan 443 956 vuonna 2007. Viime vuosina sen levikki on useimpien muiden aikakauslehtien tapaan tippunut. Viimeksi sen levikki oli 364 733 kappaletta (ACPM 2015-16).
Le Point sisältää uutisia ja ajankohtaisia asioita sekä monenlaisia muita aiheita taloudesta teknologiaan, terveydestä kulttuuriin ja trendeihin sekä mielipidekolumneja ja artikkeleja yleishyödyllisistä aiheista.
Lisäksi lehti käsittelee musiikkia ja taiteita, kirja-arvosteluja, tapahtumia, uusimpia teknologioita, politiikkaa, tiedettä, kansainvälisiä kysymyksiä, urheilua ja mediaa. Sitä voidaankin hyvällä syyllä pitää monipuolisena yleislehtenä, joka tarjoaa älykästä ja valaisevaa sisältöä tärkeimmistä aiheista.
Lehden historiaa
Le Pointin perustivat syyskuussa 1972 ryhmä journalisteja, jotka olivat vuotta aiemmin jättäneet radikaalipuoleen Jean-Jacques Servan-Schreiber johtaman L'Expressin toimituksen. Lehden omistaa SEBDO Le Point ja sitä julkaisee viikoittain joka torstai Le Point Communication.
Vaikean alun jälkeen lehti pystyi melko nopeasti haastamaan L'Expressin. Lehden perustanut journalistiryhmä sai taloudellista tukea Hachettelta. Päätoimittaja oli Claude Imbert ja muita toimittajia Jacques Duquesne, Henri Trinchet, Pierre Billard, Robert Franc ja Georges Suffert.
Lehden omistaja on vaihtunu useaan otteeseen. Vuonna 1981 sen osti elokuvayhtiö Gaumont, kunnes vuonna 1997 se siirtyi nykyiselle omistajalleen ranskalaiselle sijoitusyhtiö Artémikselle, jonka omistaa François Pinault.
Vuonna 2001 Le Point koki uudistuksen, jossa sen layout ja logo vaihtuivat. Samalla viikkolehteen palkattiin uusia toimittajia ja se mallinnettiin pitkälti Time- ja Newsweek-lehtien kaltaiseksi.
Le Point on poliittisesti sitoutumaton, mutta sitä pidetään yleisesti konservatiivisena ja keskustaoikeistolaisena. Se tunnetaan myös yritysten mainetta mittaavista listauksistaan.
Katso myös