Kauppalehti on Suomen suurin taloussanomalehti. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1898 ja säännöllisesti lehti alkoi ilmestymään viikoittain vuonna 1899. Kauppalehti on osa Alma Media -konsernia ja sen nykyinen päätoimittaja on Arno Ahosniemi.
Kauppalehti ilmestyy viitenä päivänä viikossa ja sen levikki on 47 732 (LT 2015). Lehti jaetaan ilmaiseksi kauppatieteiden opiskelijoille. Painetun lehden ohella Kauppalehden liiketoimintaan kuuluu digitaalinen media ja digitaaliset yrityspalvelut.
Kauppalehden liitteenä jaetaan Kauppalehti Optiota, joka ilmestyy joka toinen torstai. Optiota on julkaistu vuodesta 1987 lähtien.
Mukana asiantuntijoiden arjessa viisi kertaa viikossa
Kauppalehti on mukana päättäjien ja asiantuntijoiden arjessa. Sillä on yli 150 000 lukijaa joka arkipäivä ja lehti pitää heidät kiinni talouden uutisissa, toimialojen ajankohtaisissa aiheissa sekä rahan liikkeessä.
Lehti tarjoaa jatkuvasti uusia ideoita liiketoiminnan ja työn kehittämiseen sekä markkinoilla erottautumiseen. Maanantain lehdellä avataan viikko uusilla keskustelunaiheilla. Tiistain lehdessä on Oma Yritys -sivut, joissa käsitellään yrittämistä. Lisäksi siinä on eri maakuntia koskevat Alueteemat. Teemoissa käsitellään alueiden nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä ja kukin alueteema julkaistaan kaksi kertaa viikon välein.
Keskiviikon numero sisältää Työt-osion, joka sisältää haastatteluja, Kulmahuoneen ja Nimet-sivun. Lehti haastattelee Suomen suurimpia ja menestyneimpien yritysten johtajia ja päälliköitä. Kulmahuoneessa on rekrytointipalsta, jossa etsitään uusia työntekijöitä. Nimet-sivulla kerrotaan ajankohtaisimmat nimitysuutiset. Yritys- ja alueteemat toistuvat myös torstain lehdessä. Viikon lopuksi perjantain lehdessä julkaistaan päättäjien vapaa-aikaan liittyviä asioita, kuten autoja ja omaa rahaa. Oma Raha -sivuilla käsitellään muun muassa sijoittamista ja säästämistä.
Kauppalehden nettisivuilla julkaistaan talousuutisia, pörssitietoa sekä toimituksen blogeja ja kumppaniblogeja. Sivuilta löytyy myös yrityshaku sekä vilkas keskustelualue.
Kauppalehden historiaa
Kauppalehden perusti Suomen Liikemies-Yhdistys vuonna 1898. Sen tarkoituksena oli palvella liike-elämän tarpeita sekä edistää suomalaista talouselämää. Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Kaarlo Brofeld, joka oli kirjailija Juhani Ahon veli.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918 Kauppalehti alkoi ilmestyvään 5 kertaa viikossa. 1930-luvulla lehti muuttui enemmän yleislehden suuntaan, mutta sen levikki alkoi hupenemaan nopeasti. Vuonna 1958 Uusi Suomi hankki lehden julkaisuoikeudet.
Lehteen tehdyt uudistukset ja Suomen teollistuminen käänsivät levikin jälleen nousuun 1960-luvulla ja vuonna 1988 levikki ylitti jo 80 000 rajan. Samana vuonna Uusi Suomi ja Tampereen kirjapaino fuusioituivat Aamulehti-yhtymäksi. Vuonna 1998 Aamulehti-yhtymä ja MTV Oy fuusioituivat Alma Mediaksi. MTV3-kanavalla toimitettiin Kauppalehden talousuutisia vuodesta 1999 vuoteen 2009 asti.