Tara

Tara on Ruotsin ensimmäinen lifestyle- ja terveyslehti 40+ naisille – heille, jotka ovat ohittaneet kiireisen elämänvaiheen pienten lasten kanssa ja joilla viimein on aikaa keskittyä itseensä. Uusi elämänvaihe voi olla hämmentävä, mutta myös täynnä mahdollisuuksia.

Taran mukana pääset tapaamaan muita naisia, joilla on samanlaisia kysymyksiä kauneudesta, muodista, terveydestä, ruoasta, henkilökohtaisesta kehityksestä, mutta ennen kaikkea ihmissuhteista.

Katso Tara-lehtitarjous tästä ja tilaa lehti kotiin kannettuna edulliseen hintaan:

Tara-lehden logo

Tara on ruotsalainen 40+ naisille suunnattu aikakauslehti, joka tarjoaa kaikkea kauneuden ja muodin väliltä sekä syvällisempää luettavaa muun muassa itsensä kehittämisestä ja ihmissuhteista. Lehti on perustettu vuonna 2000 ja sitä julkaisee Bonnier Tidskrifter. Lehden päätoimittaja on Ann Fredlund.

Tara on lehti naisille, jotka ovat ohittaneet elämän stressivaiheen pienten lasten kanssa ja voivat jälleen keskittyä itseensä. Uusi vaihe on paitsi hämmentävä myös täynnä mahdollisuuksia – ja Tara haluaa kulkea ystävänäsi mukana tällä matkalla.

Lehti kertoo miten käsittelet kouluikäisiä, hoidat henkilökohtaisia suhteitasi sekä miten treenaat ja syöt terveellisesti. Sen mukana tapaat muita naisia, joilla on samoja kysymyksiä siitä mistä elämä pitäisi koostua ollakseen kaunis. Lisäksi lehdessä käsitellään kauneutta, muotia, terveyttä, ruokaa, henkilökohtaista kehitystä, mutta ennen kaikkea ihmissuhteita. Jokainen numero sisältää vinkkejä ja neuvoja miten teet elämän vaikeista asioista hieman helpompia.

Hemmottele itseäsi Taran tilauksella lukeaksesi mitä kaikkea elämä voi tarjota sinulle! Asiantuntijavinkkejä ihmissuhteisiin ja perhekysymyksiin, arvokkaita terveysvinkkejä sekä inspiroivia muotitrendejä, joiden avulla uudistat vaatekaappiasi. Tai anna lehtitilaus lahjaksi ystävällesi.

Lehden nettisivuilta löydät artikkeleja, blogeja, kilpailuja, nettikaupan, tietoa lukijamatkoista sekä lehden asiakaspalvelun. Sitä voi seurata myös Instagramissa.

Kenelle?

40+ naisille

Ilmestyy

14 numeroa vuodessa

Julkaisija

Bonnier Tidskrifter AB

Päätoimittaja

Ann Fredlund

Ensimmäinen numero

2000

Levikki

64 500 (TS 2015)

Lukijamäärä

139 000 (Orvesto 2015)

Lukijaprofiili

92 % naislukijoita, 8 % mieslukijoita

Irtonumero

6,95 € (Lehtipiste)

ISSN

1650-6618

Maa

Ruotsi

Kieli

ruotsi

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram