Suomen Sotilas

Suomen Sotilas on maamme vanhin ja suurin sotilasaikakauslehti. Sitä on julkaistu vuodesta 1919 lähtien.

Suomen Sotilas on keskittynyt maanpuolustukseen ja turvallisuuteen. Alan parhaiden asiantuntijoiden kirjoittamissa artikkeleissa käsitellään turvallisuuspolitiikkaa, sotastrategiaa ja -taitoa sekä sotilastekniikkaa. Lisäksi lehden sisältöä ovat sotahistoria, henkilökuvat sekä erilaiset koeajot ja testit.

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Suomen Sotilas on värikäs ja 100-sivuinen lukupaketti tietoa, jota ei ole muualta saatavissa.

Ei saatavilla*

* Valitettavasti meillä ei tällä hetkellä ole voimassa olevaa tarjousta tästä lehdestä. Ole hyvä ja tutustu muihin loistaviin lehtitarjouksiin alla. :)

Suomen Sotilas logo

Suomen Sotilas suomalainen sotilasaikakauslehti, joka on ilmestynyt vuodesta 1919 lähtien.

Suomen Sotilas -lehteä julkaisee Kustannus Oy Suomen Mies, jonka omistaa Maanpuolustuskiltojen liitto. Lehti on sitoutumaton ja riippumaton julkaisu, eikä se ole millään tavalla sidoksissa Puolustusvoimiin. Lehden päätoimittaja on Jaakko Puuperä ja levikki noin 7 000 kappaletta.

Maanpuolustusta, sotataitoa ja sotilastekniikkaa

Vuodesta 1919 lähtien ilmestynyt Suomen Sotilas on Suomen vanhin ja suurin sotilasaikakausjulkaisu. Lehti keskittyy maanpuolustukseen ja turvallisuuteen, ja sen artikkelit käsittelevät monipuolisesti turvallisuuspolitiikkaa, strategiaa, sotataitoa ja sotilastekniikkaa.

Suomen Sotilaan painopiste on Suomen ja lähialueiden turvallisuus ja sotilaspolitiikka. Lisäksi lehdessä käsitellään muun muassa sotahistoriaa, henkilökuvia sekä mielenkiintoisia testejä ja koeajoja. Lehden kirjoittajiin kuuluu alan huippuasiantuntijoita.

Suomen Sotilas ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lehden jokainen numero on värikäs ja jopa satasivuinen lukupaketti tietoa, jota ei ole muualta saatavissa.

Lehden verkkosivuilla voit tutustua lehden sisältöön artikkelien, pääkirjoitusten sekä edellisten numeroiden sisällysluetteloiden perusteella. Sivuilta löytyy myös lehden blogi, jota kirjoittavat päätoimittaja Puuperän lisäksi puolustusministeri Jussi Niinistö ja Jouko Ahvenainen. Lehti on myös Facebookissa ja Twitterissä.

Suomen Sotilas ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lehti on irtonumeromyynnissä R-kioskeilla ja Akateemisissa kirjakaupoissa kautta maan. Sen voi tilata myös kotiin kannettuna määräaikais- tai kestotilauksena.

Kenelle?

Maanpuolustuksesta kiinnostuneille

Ilmestyy

6 numeroa vuodessa

Julkaisija

Kustannus Oy Suomen Mies

Päätoimittaja

Jaakko Puuperä

Ensimmäinen numero

1919

Levikki

11 000 (painos)

Lukijamäärä

-

Lukijaprofiili

89 % miehiä, 11 % naisia

Irtonumero

13,50 € (Lehtipiste)

ISSN

1238-2779

Maa

Suomi

Kieli

suomi

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram