Soundi

Suomalainen ROCK on kovatasoista ja kiinnostavaa. Sitä on myös rocklehti Soundi, joka on raportoinut musamaailman tapahtumista suomalaisille jo vuodesta 1975 alkaen.

Soundissa yhdistyvät rockhistorian tuntemus ja ajan hermolla oleminen. Se vie nostalgiamatkalle historiaan ja nuuhkii rockin uudet tuulet.

Lehti tarjoaa asiantuntevia, terävänäköisiä ja värikkäitä juttuja. Sen erikoisuuksia ovat pitkät ja syvälle porautuvat tähtihaastattelut sekä ammattitaitoiset levy- ja keikka-arviot.

Kuvaus

Soundi numero Soundi-lehden logo

Soundi on suomalainen, kuukausittain ilmestyvä musiikkilehti, jota julkaisee Pop Media. Lehden toimitus sijaitsee Tampereella ja sen päätoimittaja on Mikko Meriläinen. Soundi on ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1975 lähtien. Soundin painos on noin 25 000 kappaletta.

Lehti sekä musiikin tekijöille että kuuntelijoille

Soundi tietää, että suomalainen rock on kiinnostavaa ja kovatasoista. Sitä on myös sen puolesta liputtava rocklehti. Kun tähdet kiertävät maailmaa, on lehti matkassa mukana ja vie lukijansa aitiopaikalle seuraamaan.

Lehti haastattelee musiikkimaailman tähdet ja uudet tulokkaat, unohtamatta myöskään taustatyötä tekeviä muusikoita, tuottajia ja sovittajia. Lehti tarkastelee rockin kenttää kriittisesti ja asiantuntevasti. Se arvostelee levyt, kiertää studiot, keikkapaikat ja festarit.

Soundissa yhdistyvät rockhistorian tuntemus ja ajan hermolla oleminen. Se selaa musiikkihistorian kirjojen sivut, vie nostalgiamatkoille populaarimusiikin juurille ja haistelee puolestasi musiikkimaailman uusimmat tuulet. Sen erikoisalaa ovat pitkät ja syväluotaavat haastattelut ja ammattitaitoiset arvostelut kotimaasta ja ulkomailta.

Vaikka Soundi ottaa musiikin vakavasti, se ei ole tosikko, vaan tarjoaa lukijoilleen aina terävää, hauskaa ja värikästä luettavaa. Jokainen Soundin numero tehdään rakkaudesta musiikkiin ja siksi myös lukijat rakastavat sitä. Siihen luottavat niin musiikin tekijät kuin kuuntelijatkin.

Lehden nettisivuilta löytyy musamaailman uutisia, levyarvosteluja, juttuja, kilpailuja, soittolistoja, demoja sekä asiakaspalvelun ja toimituksen yhteystiedot. Lehti on aktiivisesti mukana myös sosiaalisessa mediassa: Facebookissa, Twitterissä, ja Instagramissa.

Lehden historiaa

Soundin perustivat Musa-lehden perustajat Waldemar Wallenius ja Pekka Markkula kollegoineen vuonna 1975. He kyllästyivät Musa-lehden kustantajan työehtojen tiukennuksiin ja kokivat, ettei Musa-lehden toimittamiselle jäänyt enää tarpeeksi aikaa. Soundin ensimmäinen päätoimittaja oli Wallenius.

Elokuusta 1975 huhtikuuhun 2013 Soundin päätoimittajana toimi Timo Kanerva. Toukokuussa 2013 päätoimittajana aloitti toimitussihteeri Mikko Meriläinen. Syyskuussa 2013 Pop Media osti Soundin A-lehdiltä noin miljoonalla eurolla.

Vuoden 2014 alussa printtimuotoiset Soundi ja Rytmi yhdistyivät. Mikko Meriläinen jatkoi Soundin päätoimittajana ja hänen aisaparikseen tuli classic rock -lehti Rytmiä luotsannut Heta Hyttinen.

Yhdistymisessä Soundiin tuotiin Rytmin luetuimmat palstat ja Rytmi jatkoi verkossa osoitteessa Rytmi.com. Lehden toimitus säilyi Tampereella.

Lisätiedot

Kenelle?

Musiikin tekijöille ja kuluttajille

Ilmestyy

11 numeroa vuodessa

Julkaisija

Pop Media Oy

Päätoimittaja

Mikko Meriläinen

Ensimmäinen numero

1975

Levikki

25 000 (painos)

Lukijamäärä

120 000

Lukijaprofiili

68 % miehiä, 32 % naisia

Irtonumero

8,50 € (Lehtipiste)

ISSN

0785-0891

Maa

Suomi

Kieli

suomi

TilaaLehti.fi logo
TilaaLehti.fi-sivusto tarjoaa parhaat lehtitarjoukset ja tilaajalahjat yli 600 kotimaiseen ja ulkomaiseen aikakaus- ja sanomalehteen sekä muihin julkaisuihin.
hello world!
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram