Der Spiegel peilaa maailmaa
Der Spiegel (suom. "Peili") on saksalainen viikkouutislehti, jota julkaistaan Hampurissa. Se on yli 840 000 viikoittaisella levikillään yksi Euroopan suurimmista julkaistuista laatuaan.
Lehden perustivat vuonna 1947 brittiläinen upseeri John Seymour Chaloner ja entinen Wehrmacht-radisti Rudolf Augstein, joka sai Kansainvälisen lehdistöinstituutin tunnustuksen yhtenä maailman 50:stä lehdistön vapautta puolustaneista sankareista. Der Spiegelin verkkosivusto Spiegel Online perustettiin vuonna 1994 ja sillä on eri toimitus, kuin painetulla lehdellä.
Der Spiegel tunnetaan saksankielisissä maissa parhaiten sen tutkivasta journalismistaan. Lehti on ollut avainasemassa useiden poliittisten skandaalien paljastamisessa, mukaan lukien Spiegel-skandaali vuonna 1962 ja 1980-luvun Flick-juttu. The Economistin mukaan Der Spiegel on yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista aikakauslehdistä.
Tutkiva journalismi paljastaa väärinkäytöksiä ja skandaaleja
Der Spiegelillä on leimallinen maine poliittisten väärinkäytösten ja skandaalien paljastajana. Maailman vanhin englanninkielinen tietosanakirja Encyclopædia Britannica kuvaa Der Spiegeliä näin:
"Lehti tunnetaan sen aggressiivisesta, pontevasta ja hyvin kirjoitetuista hallinnon väärinkäytösten ja skandaalien paljastuksistaan."
Se on ansainnut tunnustusta paljastuksistaan jo 1950-luvulla, jolloin liittovaltion parlamentti käynnisti tutkimukset Der Spiegelin väitteistä, joiden mukaan lahjotut kansanedustajat edistivät Bonnin valitsemista Länsi-Saksan hallituksen keskuspaikaksi Frankfurtin sijasta.
Spiegel-skandaalin aikana 1962 Saksan puolustusministeri ja konservatiivien keulakuva Franz Josef Strauß jätti tutkintapyynnön Der Spiegelistä. Toimitukseen tehtiin ratsia, ja Rudolf Augstein ja muita toimittajia pidätettiin syytettynä maanpetoksesta. Strauß jahtasi jopa artikkelin kirjoittaja Conrad Ahlersia, joka pidätettiin lomamatkalla Espanjassa. Oikeusjutun kaaduttua skandaali johti isoon remonttiin liittokansleri Konrad Adenauerin hallituksessa ja Strauß joutui eroamaan. Juttua pidettiin yleisesti hyökkäyksenä lehdistön vapautta vastaan ja poliittisen kulttuurin muuttajana sodanjälkeisessä Saksassa autoritaarisesta tilasta kohti nykyaikaista demokratiaa. Sittemmin Der Spiegel on ollut monessa yhteydessä merkittävässä roolissa paljastamassa poliittisia epäkohtia ja rikoksia.
Vuonna 2010 lehti tuki WikiLeaksia julkaisemaan Yhdysvaltain ulkoministeriöltä vuotaneita huippusalaisia dokumentteja yhdessä The Guardianin, The New York Timesin, El Paísin, Le Monden ja monien muiden julkaisujen kanssa. Lokakuussa 2013 Der Spiegel paljasti yhdessä NSA:n entisen työntekijä Edward Snowdenin kanssa Saksan liittokansleri Angela Merkelin henkilökohtaisten puheluiden järjestelmällisen salakuuntelun yli 10 vuoden ajan.
Der Spiegelin jälkeen monet muutkin lehdet ovat alkaneet käsittelemään poliittisia skandaaleja, mukaan lukien Bild, ARD, Süddeutsche Zeitung ja ZDF.
Der Spiegelin historiaa
Der Spiegelin ensimmäinen numero julkaistiin Hannoverissa lauantaina, 4. tammikuuta, 1947. Sitä edelsi Britannian ammatillisen hallinnon tukema aikakauslehti nimeltä Diese Woche (suom. "Tämä viikko"). Erimielisyyksien seurauksena lehti annettiin Rudolf Augsteinille ja nimettiin uudelleen Der Spiegeliksi. Augstein toimi lehden päätoimittajana tammikuun 1947 ensimmäisestä numerosta aina kuolemaansa saakka marraskuussa 2002.
Vuoden 1950 jälkeen lehden omistivat Augstein ja John Jahr, jonka osuus lehdestä sulautui Richard Grunerin vuonna 1965 luomaan kustannusyhtiö Gruner + Jahriin. Vuonna 1969 Augstein osti yhtiön osuuden 42 miljoonalla saksan markalla. Vuonna 1972 Gruner + Jahr osti takaisin 25 prosentin osuuden lehdestä. Vuonna 1974 Augstein tarjosi yli kolme vuotta lehdessä työskenneille mahdollisuuden tulla osakkeenomistajiksi sekä vaikuttaa yrityksen päätöksentekoon.
Vuodesta 1952 lähtien lehden päätoimitus on sijainnut omassa rakennuksessaan Hampurin vanhassa kaupungissa.
Der Spiegelin levikki on noussut nopeasti. Vuonna 1947 sen levikki oli 15 000, vuonna 1948 jo 65 000 ja vuoteen 1962 mennessä lähes 500 000. 1970-lukuun mennessä lehden levikki oli saavuttanut jo 900 000 rajan. Saksan jälleenyhdistymisen jälkeen 1990 se sai uusia lukijoita entisestä Itä-Saksasta ja lehden levikki ylitti miljoonan rajapyykin.
Lehden vaikutusvalta perustuu kahteen pilariin: tutkivan journalismin avulla saavutettuun moraaliseen auktoriteettiin sekä Spiegel-kustantamon taloudelliseen valtaan.
Vuonna 2010 Der Spigelin palveluksessa toimi noin 80 päätoimista faktatarkistajaa, mikä on luultavasti maailman suurin faktantarkistus. Samana vuonna lehti oli Euroopan kolmanneksi myydyin yleishyödyllinen aikakauslehti alankomaalaisen Kampioenin ja saksalaisen Bild Am Sonntagin jälkeen hieman yli miljoonan kappaleen levikillään.
Päätoimittajat
- Claus Jacobi (1962-1968)
- Günter Gaus (1968-1973)
- Erich Böhme ja Johannes K. Engel (1973-1986)
- Erich Böhme ja Werner Funk (1986-1989)
- Hans Werner Kilz ja Wolfgang Kaden (1989-1994)
- Stefan Aust (1994-2008)
- Mathias Müller von Blumencron ja Georg Mascolo (2008-2011)
- Georg Mascolo (2011-2013)
- Wolfgang Büchner (2013-2014)
- Klaus Brinkbäumer (tammikuusta 2015 lähtien)
Lähteet: Wikipedia, Encyclopædia Britannica.
