Erä on Suomen suurin metsästykseen, kalastukseen ja retkeilyyn erikoistunut aikakauslehti. Se on kaikkien kalamiesten ja -naisten sekä luonnossa ja vesillä liikkujien ykkösmedia. Kuukausittain ilmestyvää lehteä julkaisee Otavamedia Oy ja sen päätoimittaja on Reijo Ruokanen. Levikiltään (36 547, LT 2014) Erä on alansa suurin lehti Pohjoismaissa. Sitä lukee 209 000 suomalaista (KMT 2016).
Erä tarjoaa "tietoa taidoista ja iloa elämyksistä". Se kertoo parhaat pyyntimuodot, kalakohteet ja välineet – nyt entistä enemmän kalastusta, retkeilyä ja elämyksiä!
Usein pienelläkin kalastustekniikan muutoksilla, vieheen tai välineen valinnalla tai uuden taidon omaksumisella on merkitystä saaliin määrän. Erä antaa antaa pieniä, mutta toimivia niksejä, joilla on vaikutusta paitsi saaliin määrään, myös sen laatuun.
Lähes kahden miljoonan suomalaisen kalastusharrastus on sekä kivaa että hyödyllistä. Välineet kehittyvät kovalla vauhdilla, ihmiset liikkuvat ympäri Suomea ja maailmaa harrasteidensa perässä, varustautuvat viisaasti ja pukeutuvat yhä paremmin.
Eniten hyötyä lukijat saavat Erän ainutlaatuisista ja laajoista vertailutesteistä. Erä testaa uutuustuotteet ja tarjoaa vertailutestattua tietoa retkeily- ja kalastusvälineistä. Lehden vertailut ruotivat jyvät akanoista ja kertovat hinta-laatusuhteeltaan parhaat tuotteet. Vertailujen avulla teet entistä järkevämpiä hankintoja.
Erä-lehti jakaa myös kokeneiden kalastus- ja eräoppaiden tietotaitoa sekä suomalaisten retkeilijöiden omiin kokemuksiin perustuvaa tietoa välineistä ja retkikohteista. Lehteä tekevät Suomen parhaat erätoimittajat yhteistyössä alan johtavien asiantuntijoiden kanssa, jotka yhdessä tarjoavat runsaasti rakennuspuita lukijoiden tietojen ja taitojen kartuttamiseen.
Katso myös
- Verkkosivut (eralehti.fi) – Kalastukseen, metsästykseen, retkeilyyn ja välineisiin liittyviä artikkeleja sekä testejä ja vertailuja. Osa sisällöstä kuuluu maksulliseen digipalveluun, joka sisältyy lehden painetun version kestotilaukseen. Digipalvelun käyttöoikeuden voi ostaa myös erikseen. Sivustolta löytyy suositut blogit: Arin kalahatusta, Kirjareppu, Pertsan porinat, P.S. (Pekka Suuronen), Retkellä, Ultima Thule 2007, Ultima Thule 2011 ja Kevlarhammasharja. Sivustolta löytyy myös keskustelualue kalastus-, metsästys- ja vaelluskeskustelulle sekä markkinapaikka. Lehtiarkiston käyttö on maksullista. Erän järjestämään kalakilpailuun voivat osallistua kaikki halukkaat pelkällä sähköpostiosoitteella. Kilpailukokonaisuuteen kuuluu osakilpailut ja Suomen Suurin Kala -kilpailu, johon kannattaa ilmoittaa oikein suuret saaliit. Suurin Kala -kilpailu on järjestetty vuodesta 1983 lähtien. Kilpailuun ilmoitettuja kaloja ja niiden saantipaikkoja voi selata kartalta, joka sisältää kaikki kilpailuun ilmoitetut kalat yli vuosikymmenen ajalta.
- Ilmestymispäivät ja teemat 2024